Tämän vuoden ensimmäiset kaksi kokonaista kuukautta ovat olleet suoraan sanoen helvetilliset. Tammikuun alussa olin aivan loppu. Tuntui, että joka paikkaa särkee, olisin voinut vain nukkua ja nukkua vielä lisää. Palelin jatkuvasti ja tunsin samaistuvani rusinaan kuivuusoireideni kanssa. Lääkitystä tehostettiin ottamalla mukaan ennen raskautta lopetettu, tehokkaampi lääke. Sain uuden särkylääkkeen, sekä pullokaupalla perusvoidetta ja varmaan tuhat pipettiä silmätippoja.
Labroista huomattiin myös, että D-vitamiinitasot ovat hädin tuskin viitearvorajoissa. Vahvempaa vitamiinia käyttöön. Se selätti pahimman väsymyksen. Perusvoiteen lutraaminen joka välissä poisti kuivasta ihosta johtuneen, äärimmäisen sisukkaan ihottuman. Silmätippoihin kaipaisin yötä vasten jotakin nykyistä hieman paksumpaa, josko sillä päästäisiin aamuisin kipeän kuivista silmistä eroon. Ainakin hetkeksi.
Tammikuun puolivälissä palasin takaisin koulunpenkille, sekä töihin. Napero aloitti päivähoidon. Äidistä tuntui ihan kamalalta jättää pikkuinen hoitoon, vaikka Napero kuulemma viihtyy muiden lasten kanssa erittäin hyvin. Koulu toi mukanaan istuen vietettyjä pitkiä hetkiä mm. Bussissa ja luennoilla. Ja sekös on saanut selän kiukustumaan niin pahasti, että kipu ajoi ihan päivystykseen asti (tästä on tulossa ihan oma päivityksensä).
Juuri tällä hetkellä olen todella väsynyt ja kyllästynyt sairauteeni. Kaikkiin sen mukanaan tuomiin oireisiin, lääkkeisiin, toimintarajoitteisiin. Kaikkeen. Jopa siihen perusvoiteen lutraamiseen, joka vie (mukamas) liikaa aikaa. Oletko sinä ollut joskus väsynyt ja kyllästynyt sairastamiseen?
